Rallikuljettaja Toni Gardemeisterin kausi jatkuu Ukrainassa IRC-sarjassa debytoivalla Prime Jalta-rallilla. Gardemeister odottaa innolla pääsevänsä Skoda Fabia S2000:lla Ukrainan haastaville asfalttiteille.

- Edessä on mielenkiintoinen ja olosuhteiltaan erittäin haastava ralli. Asfaltti on kulunutta, pomppuista ja kuivanakin liukkaan tuntuista. Lisäksi vuorilla olosuhteet voivat vaihtua erikoiskokeen sisälläkin paljon, kertoi Mustanmeren rannalta huoltoparkista tavoitettu Gardemeister.

Suurin osa rallin erikoiskokeista ajetaan Jaltan kaupungin lähistöllä olevilla vuoristoteillä. Samoissa maisemissa on ajettu rallia jo kauan, mutta IRC-sarjassa osakilpailu on mukana ensimmäistä kertaa.

- Tämä on minullekin uusi kokemus. Nyt olen käynyt 41 maassa, ja melkein yhtä monessa on tullut ajettu rallia. Matkatavarat ovat vieläkin tulematta, mutta ei anneta sen haitata, hyväntuulinen suomalaiskuski virkkoi rallin aattona.

Gardemeisterilla ja kartalukija Tapio Suomisella on edessään kolmas kilpailu Gardemeisterin omistaman TGS-tallin Skoda Fabia S2000:lla.

- Nyt olen ajanut autolla noin 500 kilometriä, ja tuntuma on parantunut koko ajan. Vielä emme pysty kuitenkaan taistelemaan kärkisijoista. Tiedämme, missä ongelmat ovat, mutta tilanne parantuu loppukaudella, kun pääsemme tekemään rengastestejä.

- Tarkoitus on aloittaa täällä ihan täysillä. Tiedämme, että olemme vahvoilla lyhyillä, alle 10 kilomertin pätkillä, Gardemeister kertoi.

Ralli käynnistyy torstaina kahdella Jaltan kaupungissa ajettavalla yleisöerikoiskokeella.

Lyhyt esittely

Olen toisen sukupolven ralliautoilija. Vuonna 1975 synnyin moottoriurheiluperheeseen ja kasvoin pihapiirissä, joka oli ympäröity kilpa-ajoneuvoilla. Isäni autourheiluharrastus alkoi vuonna 1970 ja sen myötä vauhti on tullut ikään kuin perintönä.

Ammattilaisuran jälkeen Toni toimii mm. ajokouluttajana ja mentoroi uusia rallilupauksia sekä toimii Jari-Matti Latvalan etuautokuljettajana.

Ota yhteyttä Toniin >

Facebook

Tutustu Facebook-sivuuni tästä >

Youtube

Tutustu videoihin tästä >

Instagram

Seuraa @t.garde

Flickr

Löydät paljon rallikuvia Flickr-tililtäni >


© 2019 | Toni Gardemeister