Toni Gardemeister palaa rallin MM-sarjaan Jyväskylässä. Valkealalainen ajaa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna 60-vuotista taivaltaan juhlivassa rallissa italialaisen A-Style –tiimin Ford Fiesta S2000-autoa, kartanlukijanaan Tapio Suominen.

Gardemeister on aiemmin osallistunut Suomen MM-ralliin yksitoista kertaa.

- Jyväskylä on kauden päätavoitteeni, josta tarkoitus on ajaa sellainen tulos, joka auttaa tulevaisuuden suunnitelmiani. Haluan pitää nimeni edelleen pinnalla ja osoittaa, että olen yhä varteenotettava vaihtoehto kuljettajamarkkinoilla.

Ennen heinäkuun viimeistä viikonloppua Gardemeister starttaa testimielessä heinäkuun 16.-18. päivä Viron Otepäässä Mad-Croc Estonia- ralliin. Kahden rallin muodostaman kokonaisuuden onnistumisesta Gardemeister kiittää yhteistyökumppaneitaan.

- Kahden rallin budjetin kasaaminen oli kovan työn takana, kiitos projektin onnistumisesta kuuluu yhteistyökumppaneille.

- Ennen Viron rallia ajan noin 20-30 km testiä, jonka perään itse rallin. Mad-Croc Estonia-ralli toimii täydellisenä testikilpailuna Suomen MM-rallia varten. Rallissa ajetaan 180 EK-km ja tiet Etelä-Virossa ovat lähellä Suomen vastaavia, joten ajan kisan mm. MM-sarjan renkailla, jotta pystyn säätämään autoni säädöt kohdalleen tulevaa varten.

Gardemeister saa Jyväskylässä vastaansa luokan kaikki huippunimet.

- Estonia-ralliin osallistuminen on ehdoton edellytys sille, että pystyn ajamaan kärkitaistelussa mukana, sillä minulla on kilpakumppaneihini nähden usean kuukauden ajotauko takana. Huipputulosta lähdetään kuitenkin tavoittelemaan, Gardemeister lupaa.

Lyhyt esittely

Olen toisen sukupolven ralliautoilija. Vuonna 1975 synnyin moottoriurheiluperheeseen ja kasvoin pihapiirissä, joka oli ympäröity kilpa-ajoneuvoilla. Isäni autourheiluharrastus alkoi vuonna 1970 ja sen myötä vauhti on tullut ikään kuin perintönä.

Ammattilaisuran jälkeen Toni toimii mm. ajokouluttajana ja mentoroi uusia rallilupauksia sekä toimii Jari-Matti Latvalan etuautokuljettajana.

Ota yhteyttä Toniin >

Facebook

Tutustu Facebook-sivuuni tästä >

Youtube

Tutustu videoihin tästä >

Instagram

Seuraa @t.garde

Flickr

Löydät paljon rallikuvia Flickr-tililtäni >


© 2019 | Toni Gardemeister