Toni Gardemeister osallistuu viikonloppuna ajettavaan IRC-rallisarjan Espanjan osakilpailuun uudella Opel Corsa Super2000-autolla. Englantilaisen MSD-tiimin kehittämä auto on ollut kilpailukäytössä vasta parissa rallissa, joten kilpailun päätavoite on testikilometrien saaminen.

Torstai-aamuna ajetussa shakedownissa Gardemeister oli reilun sekunnin er kilometri kärkeä hitaampi, mutta silti tyytyväinen autoon.

"Tiesimme, että emme pysty haastamaan Peugeotia tai Skodaa vielä, joten ero on ymmärrettävä. Auto on hyvä ajaa, mutta moottorista puuttuu vielä hieman voimaa. Auto on vielä kehitystyön alla, joten sillä tavalla pitää myös tähän kilpailuun suhtautua", sanoi Gardemeister testi-EK:n jälkeen.

Kilpailu alkaa perjantai-aamuna ja päättyy sunnuntaina iltapäivällä. Kisassa ajetaan kaikkiaan viisitoista erikoiskoetta ja yhteensä 253 erikoiskoekilometriä.

Lyhyt esittely

Olen toisen sukupolven ralliautoilija. Vuonna 1975 synnyin moottoriurheiluperheeseen ja kasvoin pihapiirissä, joka oli ympäröity kilpa-ajoneuvoilla. Isäni autourheiluharrastus alkoi vuonna 1970 ja sen myötä vauhti on tullut ikään kuin perintönä.

Ammattilaisuran jälkeen Toni toimii mm. ajokouluttajana ja mentoroi uusia rallilupauksia sekä toimii Jari-Matti Latvalan etuautokuljettajana.

Ota yhteyttä Toniin >

Facebook

Tutustu Facebook-sivuuni tästä >

Youtube

Tutustu videoihin tästä >

Instagram

Seuraa @t.garde

Flickr

Löydät paljon rallikuvia Flickr-tililtäni >


© 2019 | Toni Gardemeister