Ralliautoilun MM-sarjassa valikoituja osakilpailuja kuluneella kilpailukaudella ajanut ja MM-sarjan yhteispisteissä yhdeksättä sijaa ennen tulevana viikonloppuna ajettavaa Uuden-Seelannin MM-rallia olevan Toni Gardemeisterin, 32, II-kuljettajana nähdään jatkossa Tomi Tuominen, 35.

Autourheilijana vuodesta 1991 lähtien ollut monialaosaaja Tomi Tuominen hyppää näin rallieläkkeelle siirtyneen Jakke Honkasen saappaisiin ja luotsaa Gardemeisteria heidän ajaessaan valikoidusti loppukauden MM-ralleissa. Television rallilähetyksistä sekä Suomen MM-rallin juontotehtävistä lähemmin tunnettu Tuominen on innoissaan tulevasta pestistä.

- Olen unelmoinut työtehtävistä ralliautoilun MM-sarjassa ja nyt siihen aukeaa mahdollisuus ralliautoilun rautaisen ammattilaisen Toni Gardemeisterin kanssa. Tulen omalta osaltani tekemään kaikkeni jotta tulevissa kilpailuissa pääsisimme tavoitteisiimme, Tuominen suunnitteli.

- Jakke Honkasen jättämälle paikalle oli loppupelissä vain yksi ehdokas. Aikaisemmin keväällä kilpailin menestyksekkäästi Tomin kanssa niin Italiassa 1000 Miglia EM-rallissa kuin kesällä Suomessa SM O.K. Auto rallissa. Näissä kilpailuissa vakuutuin Tomin taidoista hoitaa II-kuljettajan tehtäviä ja koska hän myös omaa kokemusta II-kuljettajana ralliautoilun MM-sarjassa, oli valintani selkeä. Lisäpainona Tomin vakuuttavalle ralliuralle toi hänen saavuttama kaksinkertainen ralliautoilun Suomen Mestaruus Sebastian Lindholmin vieressä vuosina 2004 ja 2006, perusteli Gardemeister päätöstään.

Gardemeisterin ja Tuomisen ensimmäinen yhteinen MM-ralli selviää lähiaikoina, sillä neuvottelut loppukauden kilpailuohjelmasta ovat loppusuoralla.

Tomi Tuominen fact file:
- Syntymäaika: 8.11.1971
- Asuinpaikka: Lohja
- Perhesuhteet: naimisissa, yksi tytär
- Ensimmäinen kilpailu: 1991 100-Ralli Karjaa (Toni Lindqvist, Lancia Delta Integrale gr.N)
- Ensimmäinen MM-ralli: 1999 Neste-Ralli (Esa Saarenpää, VW Golf KitCar)
- Parhaat saavutukset: Kaksi SM-kultaa Sebastian Lindholmin kartturina (2004 ja 2006)

"Rally is in my blood"

Tomin ralliharrastus sai alkunsa verenperintönä. Äiti (Lea o.s. Puranen) oli kartanlukija 60-luvulla ja ajoi myös itse muutamia kilpailuja. Isän (Timo Tuominen) ralliharrastus alkoi, kuinkas muuten kuin kartturina, myös 60-luvulla ja jatkuu edelleen. Äidin luotsaamiin kuljettajiin kuuluvat mm. Eeva Heinonen, Marjatta Aaltonen ja Taru Ketonen. Isä on lukenut nuotteja mm. Harri Väänäselle, Sampsa Junnilalle, Saku Vierimaalle ja Juha Miettiselle. Nykyisin Timo toimii Jukka Westerbackin kartturina historic-luokassa.

Tomi aloitti kaverinsa Toni Lindqvistin kartturina vuonna 1991, Saku Vierimaan lainaamalla N-ryhmän Lancia Integralella. Vuosien varrella Tomi on istunut usean eri kuljettajan vierellä. Parhaat saavutukset ovat tulleet Sebastian Lindholmin vierellä. Toni Gardemeisterin kanssa Tomi ajoi ensimmäisen rallin kesällä 2007 Italiassa, tuloksena GT-luokan voitto. Toinen yhteinen kilpailu oli samana kesänä Tonin kotimaisemissa ajettu Kouvolan SM-ralli.

Tomi on myös itse ajanut rallia harrastusmielellä muutaman kerran. Kisat ovat aina olleet nuottikisoja. "Mielestäni on tärkeää, että kartturilla on myös omaa kokemusta ratin ja penkin välistä. Tällä tavalla ymmärtää paremmin, miksi ja koska kuljettaja haluaa nuottinsa korviin", perustelee Tomi. Kokemusta on tullut myös parista ratakisasta.

Tomi on tuttu näky moottoriurheilussa myös ilman ajopukua. Hän on selostanut F1-kisoja kolmen vuoden ajan ja toiminut viime aikoina rallin MM-sarjan tv-lähetysten studioisäntänä.

Lyhyt esittely

Olen toisen sukupolven ralliautoilija. Vuonna 1975 synnyin moottoriurheiluperheeseen ja kasvoin pihapiirissä, joka oli ympäröity kilpa-ajoneuvoilla. Isäni autourheiluharrastus alkoi vuonna 1970 ja sen myötä vauhti on tullut ikään kuin perintönä.

Ammattilaisuran jälkeen Toni toimii mm. ajokouluttajana ja mentoroi uusia rallilupauksia sekä toimii Jari-Matti Latvalan etuautokuljettajana.

Ota yhteyttä Toniin >

Facebook

Tutustu Facebook-sivuuni tästä >

Youtube

Tutustu videoihin tästä >

Instagram

Seuraa @t.garde

Flickr

Löydät paljon rallikuvia Flickr-tililtäni >


© 2019 | Toni Gardemeister