Euroopan MM-ralleja kuluvana kilpailukautena tahkonnut Toni Gardemeister II-kuljettajansa Jakke Honkasen kanssa osallistuvat toukokuun kolmantena viikonloppuna kurvailtavaan MM-sarjan seitsemänteen MM-ralliin, joka kaasutellaan Italiassa kuvankauniilla Sardinian saarella. Viiden osakilpailun jälkeen MM-sarjan pistetaulukossa 10. sijaa pitävä Gardemeister ajaa kilpailun Mitsubishi Lancer WRC'05 ralliautolla.

Kuluvalla kilpailukaudella neljään MM-ralliin osallistunut Gardemeister starttaa Sardinian MM-ralliin tavoitteenaan ehjä kilpailusuoritus ja sitä kautta mahdollisimman korkea sijoitus sekä MM-pisteet. Edellisen kerran Gardemeister II-kuljettajansa Honkasen kanssa kaasuttelivat Sardiniassa vuonna 2005, jolloin alla oli Ford Focus RS WRC'04 ralliauto. Muutenkaan Italia saatikka Sardinian saari ei Gardemeisterille ole tuntematonta seutua.

– Ajoin Italiassa ensimmäiset kansainväliset kilpailuvuoteni vuonna 1997, jolloin hain kansainvälistä kilpailukokemusta ja vauhtia ralliuralleni mm. Sardinian saarella ajetuista Italian rallisarjan ralleista. Vuonna 2004 ja 2005 olin Sardinian MM-ralleissa viivalla niin Skodalla kuin Fordilla, joten fiilikset, olosuhteiden tuntemus sekä muut lähtökohdat startata tulevaan kilpailuun on erittäin hyvät. Eikä tunnelmaa heikennä Italiassa muutama viikko sitten saavuttamani 1000 Miglian rallin GT-luokan voitto, mietiskeli Gardemeister.

Italiasta Tonin ja Jaken matka jatkuu Kreikan MM-ralliin, jossa edessä ei suinkaan ole osallistuminen kilpailuun vaan reitin nuotitus vuoden 2008 kilpailua silmällä pitäen. Gardemeister jättää Kreikan MM-rallin väliin keskittyen rakentamaan kilpailukauden toisen puoliskon ralliohjelmaa.

– Italian MM-rallin sekä Kreikan MM-rallin nuotituksen jälkeen vedetään alkukausi yhteen ja tuumaillaan mitä Gardemeister tekee loppuvuonna. Olen saanut muutamia erittäin mielenkiintoisia ajotarjouksia niin MM-sarjasta kuin sen ulkopuolelta, joten katsotaan alkukesästä mitä tulevan pitää. Tässä vaiheessa on kuitenkin varmaa, että olen viivalla kesäkuussa ajettavassa ralliautoilun SM-sarjan viidennessä osakilpailussa Keravalla. Tosin silloin olen järjestävän seuran tehtävissä antaa elämyksiä ajamalla kilpailun VIP-autoa, selvensi Gardemeister kisakuvioitaan.

Italian MM-ralli Sardinian saarella ajetaan 18–20.5.2007.

Lyhyt esittely

Olen toisen sukupolven ralliautoilija. Vuonna 1975 synnyin moottoriurheiluperheeseen ja kasvoin pihapiirissä, joka oli ympäröity kilpa-ajoneuvoilla. Isäni autourheiluharrastus alkoi vuonna 1970 ja sen myötä vauhti on tullut ikään kuin perintönä.

Ammattilaisuran jälkeen Toni toimii mm. ajokouluttajana ja mentoroi uusia rallilupauksia sekä toimii Jari-Matti Latvalan etuautokuljettajana.

Ota yhteyttä Toniin >

Facebook

Tutustu Facebook-sivuuni tästä >

Youtube

Tutustu videoihin tästä >

Instagram

Seuraa @t.garde

Flickr

Löydät paljon rallikuvia Flickr-tililtäni >


© 2019 | Toni Gardemeister